Tarina

Lehtonen Motorsport Oy Ltd vuodesta 1994

Volkswagen-, Škoda- ja Seat-ammattilaiset palveluksessasi

Lehtonen Motorsport Oy Ltd perustettiin kesällä 1994, joten takanamme alkaa olla jo useampi vuosikymmen onnistuneita Volkswagenin, Škodan ja Seatin merkkihuolto-, korjaus- ja varaosapalveluja. Pitkän toimintamme ytimessä onkin erikoistunut osaaminen sekä laatubrändit, kuten Nokian Renkaat, Seikel, ja Delta 4x4. Saamme myös jatkuvaa, ajantasaista tieto- ja tuotetukea kyseisten merkkien valmistajilta. 

Juuremme ulottuvat kuitenkin hieman kauemmaksi, aina 60-luvulle saakka – tutustu historiaamme tarkemmin!

Ota yhteyttä

Hannun ja ralliautoilija Riston yhteistyö

Vuonna 1984 Hannu sai asiakkaakseen sattuman kautta muuan Risto Burin, joka oli harjoitellessaan Ralli-Opelillaan ajanut ulos, jolloin auton aka-akseli oli vääntynyt. Auto hinattiin Lehtosen Autohuollon pihaan, ja kun Risto soitti Hannulle autosta seuraavana päivänä, Hannu kertoi jo korjanneensa auton sekä parannelleensa sen alustaa sellaiseksi kuin ralliautossa kuuluukin olla.

Risto vakuuttui Hannun autonrakennustaidoista, ja siitä alkoi miesten yhteistyö – Hannu rakensi ja Risto ajoi. Vuonna 1985 hankittiin ralliautoilija Pauli Toivoselta Audi 80 quattro, mistä voidaan sanoa alkaneen Lehtonen Motorsportin erikoistuminen VAG-konsernin autoihin. Kyseisellä autolla Risto voitti mm. vuoden 1986 rallin suomenmestaruuden isossa A-ryhmässä.

Ota yhteyttä ›

Lehtonen Motorsport Oy LTD syntyy

Risto oli toiminut vuoteen 1991 saakka rengasalalla, mutta alanvaihto tapahtui, kun hän 1992 perusti Hannun kanssa kilpa-autoiluun erikoistuneen Lehtonen Motorsport Oy LTD:n, joka sittemmin on tullut autourheilupiireissä tutuksi lyhenteellä LMS. Vasta perustettu yritys työllisti tuolloin viisi henkilöä.

90-luvun alussa toiminta keskittyi Audin ralli- ja rata-autojen rakentamiseen. Audi S2 gr.N -autoja rakennettiin asiakkaille ympäri maailmaa. Kotimaassa LMS:n Audilla menestystä niitti mm. jo edesmennyt Esa Saarenpää.

Merkittävää yhteistyötä Nokian Renkaiden kanssa

Risto toi yritykseen mukanaan yhteistyön Nokian Renkaiden kanssa, joka jatkuu menestyksekkäästi tänäkin päivänä. LMS toimii apuna Nokian Renkaiden tuotekehitys-, lanseeraus- ja asiakastilaisuuksissa, hoitaen autokaluston huollot, korjauksen ja ylläpidot Ivalon testialueella. Eräs yhteistyön tuloksista on jäälläajon maailmanennätys, Fastest on Ice, joka tehtiin vuonna 2011 ja uudelleen 2013.

Ota yhteyttä

Rallista siviiliautoilijoiden palveluihin

90-luvun puolivälissä Volkswagenin kilpailutoiminta oli aktiivista, ja autoja rakennettiin paljon sekä rata-autoiksi (DTC) että ralliautoiksi (Kit Car). Samoihin aikoihin yrityksen toimintaan tuli aktiivisemmin mukaan erikoisempien Audi-henkilöautomallien huolto- ja viritystoiminta. Myös toimitilat kokivat muutoksen, kun vuonna 1997 pieneksi käyneet tilat saivat kauan odotetun 500 m² laajennuksen. Uusi laajennusosa käsitti korikorjaamon, maalaamon sekä tilat kilpa-autojen huoltotoimintaan.

Vuosituhannen vaihtuessa kilpa-autoiluun liittyvä toiminta oli aktiivisimmillaan, ja LMS:n autoilla kilpailtiin niin Suomessa kuin ulkomailla, mm. Saksan rallin mestaruussarjassa. Vaikka kilpailutoiminta olikin todella laajaa, LMS pyrki silti kehittämään huoltopalveluitaan myös siviiliautoasiakkaille. Vuoden 2003 jälkeen LMS onkin aktiivisesti edennyt Volkswagen ja Skoda -henkilöautojen huolto- ja korjaustoiminnan parissa. 

Ota yhteyttä ›

Valtuutetuksi merkkihuoltoliikkeeksi

Syksyllä 2005 avattiin toinen toimipiste Turun keskustaan Helsinginkadulle, ja vuoden 2006 alussa yritys sertifioititiin sekä valtuutetuksi Volkswagen- että Skoda-huoltopisteeksi. Tuolloin yrityksessä työskenteli 16 henkilöä, joista noin kymmenen mekaanikkoja.

Vuonna 2016 LMS sertifioitiin valtuutetuksi Seat-huolloksi ja vuonna 2018 valtuutetuksi Skoda-huolloksi. Autohuoltotoiminnan ohessa LMS on kuitenkin jatkanut menestyksekästä työtänsä kilpailutoiminnan parissa keskittyen entistä enemmän rata-autoiluun rallin jäädessä taka-alalle. Radalla LMS on osallistunut aktiivisesti SM-sarjaan ja kansainvälisiin kilpailuihin.

Tällä hetkellä LMS kehittää huoltotoimintaansa jatkuvasti, säilyttäen kilpa-autoilun yhtenä osana yrityksen liiketoimintaa. Tällä hetkellä LMS työllistää n. 20 henkilöä.

Ota yhteyttä ›

Pika­yhteydenotto

Jätä yhteystietosi, soitamme sinulle ensi tilassa!

Soita Lähetä viesti